Audiobook: Merirosvo

SPONSORED AD

Audiobooks Genres

Author

Description

Frederick Marryatin Merirosvo on meriaiheinen seikkailukertomus, joka kertoo kaksoisveljien tarinan. Se sijoittuu 1790-luvulle, jolloin laivat olivat puuta ja miehet rautaa! Kirjan alussa kerrotaan Sirkassian-laivan haaksirikosta, josta pääsee lähtemään pelastusveneellä osa matkustajista, muutaman jäädessä vielä laivaan. Kuitenkin vain laivaan jääneet, joihin kuuluu kaksi mustaa palvelijaa, mies Coco ja nainen, imettäjä Judy, sekä pieni, englantilaista syntyperää oleva poikavauva, lopulta pelastuvat. Heidät lähetetään Herra Witheringtonin luo Englantiin, koska pelastuneen poikavauvan äiti on hänen serkkunsa. Mutta mitä tapahtui pelastusveneelle, missä oli muiden mukana lapsien äiti ja toinen kaksonen? Miten merirosvot liittyvät asiaan? Kirja on vauhdikas ja siitä ei puutu juonenkäänteitä eikä vaarallisia tilanteita. Marryat on itse toiminut meriupseerina, joten hän tietää mistä kertoo, meriaiheiset yksityiskohdat on kerrottu totuudenmukaisesti. Ja vaikka Merirosvossa käytetään usein varsin vanhanaikaista kieltä, kirja käsittelee rodullista epätasa-arvoa nimenomaan ikävänä ongelmana. - Summary by Harri Tapani Ylilammi

You are listening Merirosvo - Frederick Marryat.
Liked what you heard? Share it with your friends and family!.
To report a problem or copyright issue, send the page link to the email address listed on our Contact page

Comment

The Share button is completely free of charge

SPONSORED AD